Reiluus, rohkeus ja rakkaus. Siinä on meidän kaupunkistrategiamme, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien päätösten ja tekojen pitäisi olla sen suuntaisia kuin mitä ollaan yhdessä sovittu.
Nyt julkaistu kouluselvitys kertoo karua kieltään siitä, mihin suuntaan ollaan menossa ja pelottavalla vauhdilla. Muuttotappion suunnan kääntäminen ei ole helppo rasti, mutta saavutettavissa. Nyt täytyy vaan osoittaa se rakkaus ja olla rohkeasti reilu. Jos halutaan meille lapsiperheitä, niin on varmistettava lasten turvallisuus. Mitä pienempi lapsi, sitä lyhyempi siirtymä päiväkotiin ja sitä lyhyempi aika pakkasessa palella bussipysäkillä. Lukiolainen pääsee jo näppärästi siirtymään vähän kauemmaskin, kunhan ei tarvitse tuntitolkulla bussia odotella.
Kaikista tyhmintä olisi nyt ruveta riitelemään keskenämme siitä, mihin uusi koulu rakennetaan. Varsinkaan perinteisestä isosta koulusta, joka sitten seisoisi illat ja loma-ajat tyhjillään, ja joka pahimman uhkan toteutuessa on muutaman vuoden päästä tarpeeton. Rakennetaan pieniä terveitä kouluja ja päiväkoteja, joita kyläyhteisö voi käyttää myös iltaisin. Säästetään koulujen hallinnossa, rehtori ja opettajat liikkuvat helpommin kuin lapsiryhmät. Jos ei kaupungilla ole rahaa, niin annetaan vaikka kyläyhdistykselle mahdollisuus hommata talkooporukka ja rahoittajat.
Siis mahdollisimman pienet toimivat ryhmät ja tilat. Julkinen liikenne myös mahdollisimman järkeväksi, niin tänne on helppo jäädä ja hyvä tulla. Tehdään tästä maailman paras paikka asua, yhdessä.
Tommi Iivonen, kaupunginvaltuutettu (vihr.), hyvinvointilautakunnan jäsen, Kotka
Kirjoitus on julkaistu Kymen Sanomissa 28.11.2018