Olisiko meidän kuntavaaliehdokkaiden mitenkään mahdollista keskittyä omiin teemoihimme ja keskustella asiallisesti ja järkevästi keskeisistä kuntapolitiikan kysymyksistä? Mitä iloa on siitä, että menee vastakkaisia arvoja edustavan puolueen tai ehdokkaan sivulle jättämään viha- tai nauruhymiöitä tai spoilaamaan alentuvasti toisten arvoja ja ajatusmaailmaa? Jos ei ole esittää kunnollisia argumentteja, niin miksi edes keskustella. Pelkkiin omista poteroista heitettyihin ilkeyksiin on turha reagoida.
Perinteistä ikävää politikointia on istuvan hallituksen toimien arvostelu ja vähättely. Sitä on some ja lehtien tekstaripalstat pullollaan. Nimettömänä on helppo huudella ja nimelläänkin kirjoittaen osoittaa ajattelemattomuutensa helposti: me emme todellakaan tiedä, millaisen tiedon varassa hallitus päätöksensä tekee. Paitsi että ministerit varmasti tietävät enemmän kuin me. Asiallinen keskustelu toki silti aina kuuluu demokratiaan.
Vaalien alla asiat ja kannanotot kärjistyvät, mutta valtuustossa tarvitaan yhteistyökykyä. Kukaan puolueista ei rakenna elinvoimaista ja hyvinvoivaa Kotkaa yksin. Ei siis rikota välejämme nyt, jotta pystymme tekemään yhteistyötä jatkossa!
Leena Griinari
Riti Jukkara-Lyytinen
kuntavaaliehdokkaat (vihr.)
Julkaistu: Lukijalta, Kymen Sanomat 16.3.2021