Tapahtumakeskus etenee suunnitellusti, vaikka Xamkin kampus viivästyy suunnitellusta aikataulusta.

Meillä on nyt hyvä aika miettiä sisällöllisesti asioita, jotka voisivat entisestään parantaa Kantasataman alueen vetovoimaisuutta. Mitä meillä on, mitä muualle ei ole? Mikä muualla menestyy, mutta meiltä vielä puuttuu?

Juha Vainio on yksi tuotteliaimpia lauluntekijöitä maassamme. Genreen mahtuu sinivalkoisia iskelmiä, balladeja, Kikkaa ja pahojen poikien lauluja. Junnu oli kotoisin Kotkasta, ei mistään muualta. Tukholmassa menestystä niittää interaktiivinen ABBA-museo. Helsinkiin on avattu Fame-musiikkimuseo. Jopa Kitee suunnittelee ja rakentaa interaktiivista Nightwish-museota. Miksi me emme etsisi yrittäjää/ toimijaa laajan Junnu Vainion tuotannon ympärille vastaavalle hankkeelle? Olen yrittänyt muutaman kerran asiaa ottaa esille, mutta ilmeisesti en ole puhunut samaa kieltä, kuin virkamiehet, tai toiset päättäjät tässäkään asiassa. Sen sijaan muiden kulttuurituottajien kanssa keskustellessa ideaa on pidetty erittäin hyvänä ja kehittämisen arvoisena. Ajattelen, että kun interaktiiviset musiikkimuseot yleistyvät, olisi varsin järkevää kiinnittää Juha Vainion perintö hänen omaan kotikaupunkiinsa, ennen kuin joku muu päättää perustaa sellaisen jonnekin muualle. Ihmiset kaipaavat elämyksiä. Interaktiiviset musiikki- museot tarjoavat niitä.

Hanna-Kaisa Lähde
Kaupunginhallituksen jäsen
Kuntavaaliehdokas (Vihr)
Kotka

Julkaistu: Ankkurilehti 17.5.2021