Kotka-Kymin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti kokouksessaan 22.2., ettei sen kirkoissa voida edes rukoilla samaa sukupuolta olevien siviiliavioliiton solmineiden kanssa ja heidän puolestaan. Samaan aikaan useat muut seurakunnat ovat avanneet kirkkojensa ovet samaa sukupuolta oleville pareille jopa avioliittoon vihkimistä varten.
Päätös viestittää myös sateenkaariperheiden lapsille, etteivät heidän perheensä ole hyväksyttyjä.
Kirkkoneuvoston päätös on surullinen osoitus siitä ymmärtämättömyydestä ja epäluulosta, jota jotkut yhä kokevat samaa sukupuolta olevia pareja ja heidän perheitään kohtaan. Päätös kertoo myös syrjivän päätöksen tehneiden etuoikeutetusta asemasta ja kyvyttömyydestä asettua toisen ihmisen asemaan. Päätös viestitti kouriintuntuvasti, etteivät ihmiset ole yhdenvertaisia heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta.
Kirkko haluaa olla läsnä paitsi ihmisen myös yhteisön arjessa, elämän suurissa ja tärkeissä hetkissä. Kirkkoneuvoston päätöksen myötä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden ja heidän perheenjäsentensä kynnys tulla mukaan seurakunnan toimintaan nousi yhä isommaksi. Kirkkoneuvoston päätös myös ikään kuin antaa oikeuden vihapuheelle, jota seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat kestämään.
Päätös heikensi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien luottamusta seurakuntaan ja kynnys turvautua seurakunnan tukeen kasvoi. Jo pelkkä epäily, saatika tieto seurakunnassa vallitsevasta aktiivisesta syrjinnästä ja epätasa-arvosta heikentää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien hyvinvointia. Mikä surullisinta, päätös viestittää myös sateenkaariperheiden lapsille, etteivät heidän perheensä ole hyväksyttyjä.
Seurakunnan ja muiden yhteisöjen tehtävä ei ole jakaa ihmisiä jyviin ja akanoihin vaan koota yhteen tukemaan toisiaan. Parhaimmillaan ne toimivat esimerkkeinä ja suunnannäyttäjinä muulle yhteiskunnalle. Päättäjillä on valtaa, jota aina seuraa vastuu. Toivottavasti Kotka-Kymin seurakunnan kirkkoneuvosto osoittaa jatkossa parempaa esimerkkiä yhdenvertaisuuden toteuttamisessa.
Veera Haverinen, Petri Segerholm, sateenkaariperheellisiä, Kotka
Petri Segerholm on vihreiden kuntavaaliehdokas Kotkassa
Kirjoitus on julkaistu Kymen Sanomissa 1.3.2017