Kansanedustaja Antti Häkkänen otti kirjoituksessaan (KySa 22.9.) kantaa päihdepolitiikkaan. Kirjoituksessa Häkkänen ilmaisee huolensa päihdeongelmaisille tarjotun avun riittävyydestä, mutta erityismaininnan saa Vihreiden puoluekokouksen päätös tukea kannabiksen laillistamista. Tästä päästään nopeasti niihin kauhukuviin, joita huumepolitiikan vapauttamisesta tunnutaan aina levittelevän.
Kauhukuvia maalaillessaan Häkkäseltä jää kuitenkin jotain mainitsematta. Huumausaineiden dekriminalisaatiota kannattaa muun muassa THL. Syy on varsin yksinkertainen: dekriminalisaatio on todistetusti tehokas tapa vähentää huumausaineista johtuvia haittoja. Levitellessään kauhukuvia, Häkkänen on siis leimaamassa Vihreiden lisäksi myös THL:ää.
Kirjoituksessaan Häkkänen toteaa: ”Osa vihreistä vaikuttajista ajattelee, että puolueet siirtyessään 2030-luvulle kyllä muuttuvat myötämielisiksi ainakin kannabiksen suhteen. Vaikea uskoa, elleivät faktat muutu.”
Tässä kohtaa Häkkänen on yksinkertaisesti väärässä. Otin tähän kantaa jo edellisessä kirjoituksessani (KySa 15.9.), mutta tämä on syytä toistaa: vaikka Vihreät ovat ensimmäinen kannabiksen laillistamista kannattava eduskuntapuolue, emme kokonaisuudessa olleet ensimmäisiä. Ennen Vihreitä laillistamisen kannalle on päätynyt kolme pienpuoluetta, sekä kolmen eduskuntapuolueen nuorisojärjestöt: Vihreät nuoret, Vasemmistonuoret, sekä Kokoomusnuoret.
Kun puoluekokouksen kannabis-päätös tuli julki, Kokoomusnuoret julkaisi kannanoton, jossa Vihreitä kehuttiin päätöksestä, ja kehotettiin Kokoomusta seuraamaan perässä. Toisaalta tämä myös tarkoittaa, että Häkkänen on Vihreiden ja THL:n lisäksi leimaamassa myös oman puolueensa nuorisojärjestöä.
Kannabis-kannasta huolimatta, tuntuu päihdeongelmien selvittäminen olevan kaikille yhteinen huolenaihe, joten asetetaanpa pieni haaste tulevia aluevaaleja ajatellen: tehdään päihdetyöstä yksi vaalien tärkeimmistä aiheista. Puheenvuoroja lueskellessa oletan, että kaikki kanssaehdokkaani voivat tähän yhtyä.
Eero Kivistö, aluevaaliehdokas
Kirjoitus on julkaistu Kymen Sanomissa 2.10.2021