Kunta ohjaa liiketoiminnan suuntaa

Mielipidepalstalla on viime päivinä puhuttanut Vaasan Oy:n tuoreleipätuotannon siirtäminen, yritysvastuu ja se, mitä päätöksentekijät tekevät tai jättävät tekemättä liike-elämän eteen. Yritykset epäilemättä toimivat oman bisneslogiikkansa mukaisesti. Mainitsematta on...

Hurskas toivomus: kuunnellaan toisiamme!

Olisiko meidän kuntavaaliehdokkaiden mitenkään mahdollista keskittyä omiin teemoihimme ja keskustella asiallisesti ja järkevästi keskeisistä kuntapolitiikan kysymyksistä? Mitä iloa on siitä, että menee vastakkaisia arvoja edustavan puolueen tai ehdokkaan sivulle...

Kotihoidon tilanne selvitettävä

Kymsoten vyyhti purkautui näin: Tuttu taksikuski soitti Pietiläiselle, että hän oli usein hakenut vähissä vaatteissa olevan vanhuksen sairaalalta. Kuski vei kotiin, eikä paikalla ollut omaista tai kotihoitoa. Kymsoten valtuustossa istuva Bruce selvitti asiaa....

Abit ovat eriarvoisessa asemassa keskenään

Lukion kolmasluokkalaisten lukuloma on käsillä. Tällä kertaa lukulomalle siirryttiin ilman penkkareita. Tämän kevään abit olivat laajamittaisesti etäopetuksessa lähes koko viime kevätkauden. Syksyllä saatiin palata lähiopetukseen, mutta joulun alla epidemiatilanteen...