Vihreät ehdokkaat Pyhtäällä
17 Pekka Karlsson
FM, elintarviketyöntekijä
48 vuotta
Ilo on mieluista energiaa.
Kulttuurista ja ympäristöstä sitä saa. Kunnan siitä tulee huolta kantaa. Viisasta vihreyttä ympärilleen antaa.
Vaikka menneestä on kulunut jo tovi, vie parempaan tie jolle vain on yksi ovi.
Päästä voi eteenpäin jos tietää mikä jää taakse. Ei Pyhtäälle kuulu melu eikä saaste.
18 Jaana Klami
sitoutumaton
perhehoitaja, 51 vuotta
Minulle on tärkeää ruohonjuuritason työ lasten, nuorten ja perheiden hyväksi yhdistystoiminnan kautta. Arvostan ja suosin suomalaista käsityöläisyyttä ja lähituottajuutta, sekä -palveluja. On yritettävä nähdä ja ymmärtää tämän päivän ratkaisujen vaikutukset tulevaisuuteen. Vähemmän sanoja, enemmän tekoja, jotta Pyhtäällä on hyvä elää.
19 Monika Meling-Tynkkynen
sitoutumaton
järjestöaktiivi, 45 vuotta
Haluan kuulla ja ymmärtää mitä ihmisillä on sanottavana ja viedä sitä tietoa päätöksentekoon. Haluan varmistaa, että yhteiset päätökset perustuvat faktaan, ihmisyyteen ja ihmisten tarpeisiin. Ja että kunnan varoista hyötyy mahdollisimman moni mahdollisimman hyvin.
20 Jukka Söderholm
puutarhuri, puutarhakauppias
61 vuotta
Pyhtäälisä kuuluu kaikille.
Jokaiselle pyhtääläiselle on annettava oikeus asua ja elää hyvin sekä nauttia ”pienistä iloisista asioista”.