Lapseni tulevaisuutta miettiessä mieleeni nousee toisinaan huoli. Mitä voisimme tehdä
varmistaaksemme, että myös tulevat sukupolvet saavat kasvaa maailmassa, jossa luonto ja ilmasto
eivät ole uhattuna?
Viimeaikaisten ilmastoraporttien kuva luonnon tilasta on synkkä. Luontoa on kulutettu ja ilmastoa
kuumennettu viimeisen vuosisadan ajan ilman, että kukaan on todella puuttunut asiaan. Suomessa
vasemmiston teollisuuspolitiikka on nojannut luonnonvarojen hyväksikäyttöön, kun taas oikeisto on
ummistanut silmänsä yritysten aiheuttamilta ympäristövahingoilta. Nykyhallituksen ilmastotoimet
ovat olleet niin riittämättömiä, että joukko ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöjä on haastanut Petteri
Orpon (kok) hallituksen oikeuteen ilmastolain rikkomisesta.
Lapsemme ovat tahtomattaan joutumassa laskun maksajiksi, kun nykyinen finanssi- ja
ympäristöpolitiikka sysää ongelmat tulevien sukupolvien harteille.
Ilmastohätätilaan vastaamisella ja luontokadon pysäyttämisellä on kiire. Silti ilmasto- ja
ympäristökysymykset jäävät liian usein politiikan välineiksi, tai ainoastaan juhlapuheiden tasolle. On
aika keskittyä ratkaisuihin. Emme voi jäädä odottamaan, että jälkeläisemme korjaavat asioita, joita
emme itse pystyneet korjaamaan.
Meidän tulee – symbolisesti ja miksei myös konkreettisesti – istuttaa puita, joiden varjoissa emme itse
aio istua. Tarvitaan tekoja, joiden hedelmistä hyötyvät mahdollisesti vasta tulevat sukupolvet.
Talouden arvoketjut alkavat luonnosta, ja niinpä ilman hyvin voivaa luontoa meillä ei ole
hyvinvoivaa taloutta. Vihreä talouspolitiikka tarjoaa vastavoiman luontoa ja ihmisiä kurittavalle
talouspolitiikalle. Ympäristön tärvelemiselle asetetaan selkeä hinta ja luodaan kannustimet, jotka
ohjaavat yritykset suuntaan, jossa luonnonvarojen ylikulutus loppuu. Kestävän valinnan tulee aina olla
helpoin ja edullisin valinta.
Kuntien ilmastotyö on keskeistä, sillä useat päästöjä vähentävät valinnat esimerkiksi liikenteessä,
energiantuotannossa ja ilmastoystävällisempien tuotteiden hankinnassa, tehdään paikallisesti.
Vihreämmässä kunnassa haluamme luoda kestävää tulevaisuutta yhdessä asukkaiden ja paikallisten
yritysten kanssa. Meille on tärkeää, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa oman ympäristönsä
suunnitteluun ja että kunnan kilpailutukset tukevat paikallista elinvoimaa ja yrittäjyyttä.
Vihreämmässä kunnassa rakennamme kestävämpää huomista esimerkiksi pidentämällä rakennusten
elinkaarta, lisäämällä puurakentamista ja huolehtimalla luonnon monimuotoisuudesta. Samalla
varmistamme, että vihreän siirtymän energiaratkaisut huomioivat niin ympäristön, kuin
kulttuuriperinnön. Näin voimme jättää jälkeemme kunnan, ja maapallon, jossa myös lapsemme ja
lastenlapsemme voivat elää turvallisesti.
Toiminta on lääke, joka muuttaa epätoivon toivoksi. Ja siksi – yhä useammin, lapsemme
tulevaisuutta miettiessäni, sydämeni valtaa toivo.
Anna Jaakola (Vihr)